Kissan sterilaatio ja kastraatio

21.01.2021

Kissat on perinteisesti leikattu eli steriloitu tai kastroitu noin 6-12 kk ikäisinä, mutta leikkaus voidaan hyvin tehdä jo 4-5 kk iässä. Naaraskissoilla kiimat alkavat yleensä noin puolivuotiaana. Samoihin aikoihin uroskissat voivat keksiä olevansa miehekkäitä miehiä eli alkavat merkkailla ja kahinoida toisten urosten kanssa. Joskus pennut voivat tulla lisääntymiskykyisiksi jo niinkin aikaisin kuin neljän kuukauden iässä.

Aiemmin epäiltiin, että varhainen leikkausajankohta haittaisi pennun kasvua, esimerkiksi altistaisi virtsatiesairauksille. Tämänhetkinen tutkimustieto kuitenkin osoittaa, että varhaisleikkaukset ovat turvallisia eivätkä lisää kissan sairastumisriskiä.

ISFM (International Society of Feline Medicine) ja AAFP (American Association of Feline Practitioners) suosittelevat kissanpentujen leikkaamista 4-5 kk iässä. Varhaisessa leikkausajankohdassa on useita hyötyjä:

Terveys

Sterilaatio ennen ensimmäistä kiimaa vähentää merkittävästi - tai oikeastaan estää lähes täysin - maitorauhaskasvainten kehittymisen myöhemmällä iällä. Kissan maitorauhaskasvaimet ovat pääsääntöisesti pahanlaatuisia. Sterilaatio estää kohtutulehduksen ja märkäkohdun eli pyometran kehittymisen ja luonnollisesti myös synnytysvaikeudet. Märkäkohtu on vakava, jopa hengenvaarallinen sairaus, johon voivat sairastua nuoretkin kissat. Nuorin märkäkohtupotilaani on ollut vain vuoden ikäinen.

Käyttäytyminen

Naaraskissojen kiimat ovat usein äänekkäitä ja rasittavia koko perheelle. Kiimoja saattaa etenkin keväisin olla parin viikon välein. Leikkaamattomat uroskissat voivat olla levottomia, aggressiivisia ja pyrkiä karkailemaan.

Molemmat sukupuolet voivat merkkailla. Leikkaamattomilla kissoilla vääriin paikkoihin pissaaminen johtuu useimmiten juuri leikkaamattomuudesta. Koska vääriin paikkoihin pissaaminen on yksi yleisimpiä kissasta luopumisen tai kissan hylkäämisen syitä, se kannattaa ennaltaehkäistä mahdollisimman hyvin. Leikkaus riittävän varhain on sen vuoksi hyvinvointiteko.

Leikkaamattomilla kissoilla tulee helposti kahnauksia muiden kissojen kanssa. Leikkaamattomuus siis altistaa kissojen väliselle konfliktille. Kiivas hormonitoiminta saattaa olla myös stressitekijä kissalle itselleen.

Ei-toivotut pennut

Naaraskissa voi saada pennut jopa neljä kertaa vuodessa. Löytökissatalot ovat jatkuvasti pullollaan kotia etsiviä kissoja, ja populaatiokissaongelma on mitä surullisinta todellisuutta. Sterilaatio jo ennen kiimojen alkua on paras keino vähentää ei-toivottujen pentujen ja kodittomien kissojen määrää.

Anestesia ja leikkauksesta toipuminen

Eläinlääkäri arvio kunkin pennun kohdalla, mikä on sille paras ja turvallisin leikkausajankohta. Itse olen pitänyt painorajana noin 1,5 kiloa tai noin 4 kk ikää. Pentujen anestesiassa täytyy ottaa erityisesti huomioon mahdollisimman lyhyt paastotus ja ruumiinlämmön ylläpito. Pentuja paastotetaan enintään neljä tuntia. Aikuiset kissat pidetään paastolla kuusi tuntia ennen anestesiaa. Pennut toipuvat anestesiasta ja leikkauksesta nopeasti, yleensä huomattavasti nopeammin kuin aikuiset kissat.

Sterilaatio- ja kastraatiopotilaan kotihoito

Kaikki kissat saavat leikkauksen yhteydessä kipulääkitystä. Kotona kipulääkettä annetaan suun kautta vielä 3-5 pv ajan.

Uroskissoilla haavat jäävät auki ja ne paranevat nopeasti itsestään. Uroskissojen kastraatiohaavoja ei tarvitse suojata. Naaraskissoilla sterilaatiohaava suljetaan ihonalaisin, itsesulavin ompelein. Useimmiten nasraskissatkaan eivät ole kiinnostuneita haavasta, kun kivun hoidosta on huolehdittu hyvin eikä haava ole kipeä. Pieni osa kissoista kuitenkin pyrkii nuolemaan sterilaatiohaavaa ja saa sen tulehtumaan. Tarvittaessa nuoleminen estetään kaulurilla tai haavansuojapuvulla. Puvun voi ostaa eläinlääkäriltä tai eläinkaupasta tai askarrella sellaisen itse legginnsinlahkeesta tai muusta vastaavasta putkimaisesta vaatekappaleesta leikkaamalla jaloille reiät sopiviin kohtiin.

Sterilaation ja kastraation jälkeen kissan hormonitoiminta muuttuu, jolloin ruokahalu voi lisääntyä ja aktiivisuus vähentyä. Leikattu kissa lihoo helpommin kuin leikkaamaton. Kissan painonkehitykseen on hyvä kiinnittää huomiota leikkauksen jälkeen ja vähentää ruokamäärää, jos paino vaikuttaa nousevan liikaa. Vapaan raksuruokinnan lopettaminen on helpoin tapa ennaltaehkäistä lihomista.

Kissan sterilaatiosta ja kastraatiosta on paljon hyötyä sekä kissalle itselleen että omistajalle. Leikkaus kannattaa hoitaa ajoissa. Jokaisen pennunostajan on hyvä varautua leikkauskuluihin jo pentua hankkiessa, jotta asia ei jää hoitamatta rahanpuutteen vuoksi. Kissan leikkautus on paras eläinsuojeluteko!